![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Isäntäpari kertooVessölandet on Porvoon saariston suurin saari. Sondby on saaren eteläisin kylä, joka rajoittuu lännessä Äggskärsfjärdsselkään ja avomereen. Sondbyssä sijaitseva Nedre-Kärrasin tila on ollut saman suvun omistuksessa jo ainakin 1600-luvun lopusta lähtien. Me nykyiset omistajat Solveig ja Clas Nyberg ryhdyimme yhdentenätoista sukupolvena hoitamaan tilaa vuonna 1986. Tilalla harjoitetaan tänä päivänä pienimuotoista viljanviljelyä, metsätaloutta ja mökinvuokraamista. Villa Varpet on rakennettu tilan maille, aivan meren äärelle. Tässä uudessa talossa olemme halunneet yhdistää vanhan saaristolaisperinteen, vieraanvaraisuuden ja henkilökohtaisen palvelun nykyaikaiseen arkkitehtuuriin ja joustaviin tiloihin, joita ympäröivät meri, rantakalliot ja metsä. Toiminta aloitettiin kesällä 2001. Tarjoamme ainutlaatuisen ja rentouttavan ympäristön, missä kolmeen suuntaan aukeava avoin näköala tuo luonnon lähelle. Korkeaan ja tilavaan saliin mahtuu jopa 50 henkilöä pöytiin. Tarvittaessa sali voidaan jakaa kahteen tai kolmeen erilliseen tilaan. Lähes koko talon kiertävä, tilava terassi tekee tilojen käytön monipuoliseksi ja lisää viihtyisyyttä. Tilat ja toiminta on suunniteltu yksinomaan päivä- ja iltatilaisuuksia ajatellen, eli yöpymismahdollisuutta emme voi tarjota. ![]() Nybergs Varpet kuuluu PremiumVisit laatu- ja yhteistyöryhmään. Premium visit on Porvoo toursin/Loviisa toursin kanssa verkostoituneiden yritysten yhteistyöohjelma. Sen yritykset tarjoavat asiakkailleen laadukkaita palveluita ja kokemuksia Itä-Uudellamaalla! |
![]() Isäntäpari Solveig ja Clas Nyberg ![]() Villa Varpet ![]() Nybergs Varpetiin voi tulla sekä maitse että meritse! Ajo-ohje |